ETT621 Kurssikuvaus

Lipidi-wiki

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Kurssikuvaus

Kävin kurssin syksyllä 2010, jolloin siihen sisältyi luennot ja käytännön työt. Ensi vuonna kurssi kuulemma jaetaan kahteen osaan (luennot erikseen). Kurssi oli kahden jakson mittainen ja sisälsi paljon teoriaa sekä käytäntöä. Kurssilla tutustutaan lähinnä maitoon, kermatuotteisiin ja jogurttiin ja myös valmistetaan kaikkia näitä. Koemeijerissä haastavaa on opetella käyttämään kaikkia laitteita ja työpäivät ovatkin monesti aika pitkiä. Jokaisesta meijerityöstä tehdään raportti. Palkitsevaa ja mielenkiintoista kurssilla oli valmistamamme tuotteet ja se että oppii käytännön kautta. Kurssilla käytiin lisäksi excursiolla Valiolla, josta tehtiin excuraportti. Luennoilla oli muutamia vierailevia luennoitsijoita. Kurssi oli aikaa vievä, mutta opettavainen.

Henkilökohtaiset työkalut