PM-kisat Norjassa 21-28.9 2009
Mitä Missä Häh?
PM-kisat ovat vuosittaiset Pohjoismaisten maatalous-metsätieteellisten korkeakoulujen väliset "ei niin totiset" urheilukilpailut, jotka järjestetään kiertävästi joka vuosi eri maassa. Kisoissa ovat mukana Suomi, Ruotsi, Tanska ja Norja. PM-kisoilla on pitkät perinteet sillä tänä vuonna tulee jo 63. vuosi täyteen. Kisojen järjestäjämaana toimii tänä syksynä Norja ja kisat pidetään Oslon lähellä Åsissa.
PM-kisoissa ei haittaa, jos et ole 100 m aitojen Suomen mestari, sillä lajeja löytyy yleisurheilusta sählyyn ja suunnistuksesta soutuun. Pääasia on, että joukkuehenki on korkealla ja kaikki kantaa kortensa kekoon Suomen maineen puolustamisessa! Pelkkää urheilua PM-kisat ei missään tapauksessa ole, vaan joka ilta on myös luvassa eri teemojen mukaiset bileet, joissa taas pääsee tutustumaan lähemmin muiden maiden joukkueisiin! Näille reissuille voi helposti lähteä yksinkin, koska on yksinkertaisesti väistämätön tosiasia, että täällä tutustuu ihmisiin ja saa uusia kavereita! Tämä koskee tietysti erityisesti teitä fuksit, sillä kokemuksen kumealla rintaäänellä (omaan fuksivuoteeni viitaten) voin kertoa, että tämän reissun jälkeen ei Viikissä enää yksinäinen olo tule!
Esimakua kisoista voi käydä hakemassa Suomen vanhoilta kisasivuilta www.helsinki.fi/jarj/mmyl/pm-kisat, mistä löytyy mm. lista lajeista, yleistä esittelyä ja linkki edellisten vuosien kuvagalleriaan. Kaikennäköistä lisätietoa voi kysellä Heliltä heli.kauriinoja ät helsinki.fi tai Marsalta marzanna.lehto ät helsinki.fi, jotka ovat tänä vuonna vastuussa Suomen joukkueesta. Ilmoittautua voi vaikka heti sähköpostilla Helille! Vanhat kisakonkarit ovat ilmoittautuneet matkaan jo keväällä ja bussi onkin kutakuinkin täynnä, mutta perinteiden mukaisesti fukseille on varattu omat kiintiöpaikat bussiin! Eli ilmoittautumalla jo ennen koulun alkua varmistat paikkasi reissulle =)
10 aivan loistavaa syytä lähteä jo Fuksina PM-kisoihin:
1. Vanhempiin opiskelijoihin ja myös muihin fukseihin tutustuminen
Porukkaa löytyy fukseista Fazerin markkinointipäällikköön ja kaikkea siltä väliltä. Ja tämähän taas tarkoittaa rakkaat fuksit suhteiden luomista ja juurikin suhteilla ne kesätyöpaikat on ennenkin saatu! Pappaköörin kingi Eugen täytti tänä kesänä 43 vuotta ja syksyn kisat tulevat olemaan hänen 23. Bussimatkoissa ja yhteismajoituksessa on aina se hauska puoli, että kanssakisaajista tulee ikään kuin perheenjäseniä eli kukaan ei jää porukan ulkopuolelle vaikka haluaisikin! PM-kisat on myös oiva paikka tutustua MMTDK:n muihin kuin Lipidiin kuuluviin opiskelijoihin. Mukana on yleensä ollut edustusta kaikilta tiedekunnan aloilta.
2. Kukaan ei ikinä ole katunut PM-kisoihin lähtemistä.
Tähän väittämään liittyy pieni varaus, koska en tunne ihan ensimmäisiä Suomen joukkueen edustajia 40-luvulta.
3. Kisaromanssit
Aina välillä saattaa jollain tärpätä! Mutta useimmiten ei. Huhuja liikkuu kuitenkin.
4. Jos epäilet,
ettet voi olla luennoilta poissa heti opiskeluiden alkutaipaleella, ettet olisi pihalla kuin lumiukko, niin kyllä voit. Kun tulet kisoista takaisin (joudut olemaan poissa vain 4 luentopäivää!), Suomeen jäänet fuksit ovat ihan yhtä hukassa kuin lähtiessäsikin. Ja lisäksi sinulla on nyt ne PM-kisoissa luodut suhteet vanhempiin opiskelijoihin, jotka varmasti auttaa löytämään oikeat luentosalit ja kertovat kaupanpäälle parhaat niksit tenttien läpäisemiseksi. Ne lumiukot, jotka jätit kiltisti istumaan luennoille kisojen ajaksi saattavat olla jopa pikkiriikkisen kateellisia, kun yhtäkkiä tunnutkin tuntevan koko Viikin.
5. Ulkkarikaverit
Päivällä vihollisia, illalla sydänystäviä. PM-kisoissa vastustajien kanssa saa kaveerata! Nämäkin uudet kaverit tapaa aina viimeistään seuraavan vuoden kisoissa.
6. Urheilu
Se on hauskaa, jos sitä ei ota kuoleman vakavasti (kuten ruotsalaiset). Ei siis todellakaan ole väliä kuinka pitkälle hyppäät pituutta tai heität keihästä (paitsi Ruotsin joukkueessa), sillä kukaan muukaan ei yllä huippusuorituksiin nukuttuaan pari tuntia edellisen illan bileiden jäljiltä (paitsi ruotsalaiset, jotka ovat nukkuneet makoisasti bileiden ohi). Pääasia on pitää hauskaa!
7. Lajeja on laidasta laitaan
ja jokaiselle jotain. Jos et harrasta erityisesti mitään urheilua (kuten minä), voit liittyä soutujoukkueeseen. Sitä ei kukaan muukaan harrasta.
8. Bileet
Joka ilta juhlitaan eri teeman mukaan. Avajaiset, teemabileet (naamiaiset), välibileet ja kisojen huipennus; banquet lauantai-iltana. Bileet jatkuvat aina niin pitkään kuin viimeinen juhlija on pystyssä! Ja jos ihmetyttää, että kuinka näiden jälkeen pystyy aamulla heräämään urheilemaan, niin kyllä sitä oikeasti vaan pystyy ja se on kaiken lisäksi vielä hauskaakin. Se on sitä PM-kisojen taikaa!
9. Matkustaminen
Se avartaa. Pääsee bussilla Ruotsin läpi Norjaan. Ja vielä laivallakin mennään! Hurjan eksoottista.
10. Yksinkertaisesti lukuvuoden paras ja ensimmäinen tapahtuma!
Tästä se taas lähtee käyntiin! Ei se Eugenkaan sattumalta sinne ole 23 vuotena eksynyt! PM-kisoihin jää koukkuun ja sinne on vaan pakko päästä joka vuosi uudestaan! Eli kannattaa aloittaa jo fuksina!
Jenni Lemettinen